Talvisota Suomussalmella II

Mononen, Väinö

Omschrijving

TALVISOTA SUOMUSSALMELLA II Taisteluja käydään samanaikaisesti kahdella eri rintamalla. Eversti Siilasvuon komentamien suomalaisjoukkojen torjuntataistelut keskittyvät vihollisen väkivahvan 163. Divisioonan tuhoamiseen Hulkonniemessä ja Kylänmäessä sekä Juntusrannassa. Osa suomalaisjoukoista keskittyy 44. Divisioonan tuhoamiseen Raatteen taisteluissa. Kamppailun aikana käydään myös useita kiivaita lähitaistelukahakoita eri puolilla rintamaa. Suomalaisten saadessa lopulta rintamahallinnan aikaiseksi iso osa joukoista siirretään yllättäen Kuhmoon Osasto Karin jäädessä yksin Suomussalmen rintamavastuuseen. Sisältöön on liitetty useita värillisiä piirroskarttoja ja valokuvia sekä suomalaisveteraanien erillisiä kertomuksia taistelujen keskellä. Sodan päätyttyä sotasaaliista on muodostunut työläs raivausurakka, joka sitoo paljon työmiehiä rintaman siivous- ja järjestelytehtäviin. Tekstissä sivutaan myös talvisodan jälkeistä välirauhan aikaa ja joukkojen uudelleensijoittelua sekä silloisia puolustusjärjestelyjä. Lisäksi teoksen loppuosassa on esitelty talvisodan muistomerkkejä ja käymisenarvoisia tutustumiskohteita Suomussalmella. MKT, tietokirjailija Väinö Mononen
€ 47,60
Hardback
 
Gratis verzending vanaf
€ 19,95 binnen Nederland
Schrijver
Mononen, Väinö
Titel
Talvisota Suomussalmella II
Uitgever
BoD - Books on Demand - Finnland
Jaar
2021
Taal
Finnish
Pagina's
340
EAN
9789528043928
Bindwijze
Hardback

U ontvangt bij ons altijd de laatste druk!


Rubrieken

Boekstra